imperiumin vastaisku

kamala ruma ikävä kolmio-ongelma on poissa päiväjärjestyksestä, ja arkiaurinko paistaa taas pään sisällä. pelkään tosin että tämä on jälleen joku kumma hetken huuma ja kohta taas Myytä viedään. olo on kyllä sanoinkuvaamattoman helpottunut. tänä aamuna oli suorastaan kotoisa olo, kun nousin sängystä aamulla mennäkseni suihkuun ja armas kippuravarvas nukkuili siinä vieressä. oli se soma. ja oli mukavaa musuttaa toista ennen kun lähti kouluun ja tietää, että siinä se on miusta huolehtimassa niin kauan kuin kaipaan apua.syyllisyyskään ei ole enää vaivannut. jos hän sanoo toimineensa näin koska itse niin halusi ja koska rakastaa niin kovasti, ei sitä auta muu kuin uskoa. ja luottamus on yhtäkkiä noussut uskomattomiin mittakaavoihin. tiedän, ettei hän satuta enää. luotan täysin lupauksiin. ja sekin on kovin helpottavaa. toisenkin silmistä on ahdistus poissa. vaikka välillä sitä täytyy vieläkin itkeä, jos kohta vaikka vain siksi että on syli johon käpertyä itkemään. lohdullista tietää, että voi soittaa toiselle kolmelta aamuyöllä juuri kun on sekoamassa lopullisesti ja aikeissa vetää villasukan päähänsä ja painua jääkaappiin kuorimaan Raamattua, ja toinen tulee varmasti luokse estämään moisen itsetuhoisen tapahtumasarjan.rakastuttaa, helpottaa ja väsyttää. rakkaiden tila huolestuttaa, mutta tiedän voivani auttaa ja antavani apua heti, kun he sanovat niin ja pyytävät apua. en halua olla ahdistusta lisäävä tekijä, joten odotan kutsun käyvän.masu haluaa ruokaa ja pää unta. pohjoinen saa pusun, ja siili-pienoinen suukon. ja mckengurulle, tuolle synkän elämäni arkiauringolle, lähetän kirahvin kokoisen musun.

kauhu

ahdistuksen määrä kasvaa. taas. olen saanut pahan noidan ja ilkeän ex-vaimon aseman asiassa, jossa tunsin olevani tulilinjalla. tämä pieni "kolmiodraaman irvikuva" alkaa saada huomiota myös sen ulkopuolisilta henkilöiltä. mikäpä siinä, kyllä minäkin puuttuisin asioihin jos jotakuta rakastani sattuisi.on vain mielenkiintoista, että minua kehotetaan päästämään irti. ikään kuin kenekään muun ei olisi syytä tehdä niin. päästäköön joku muu irti, mie teen sen heti kun kykenen. ja heti kun kaikki asiat ovat selviä ja oikein päin. sitä ennen teen kaikkeni, että saan asiat oikealle tolalle ja saan itselleni rakkaan ihmisen pysymään lähelläni.olen aivan loppu. taidan mennä sängyn alle kuolemaan.

kauhu

ahdistuksen määrä kasvaa. taas. olen saanut pahan noidan ja ilkeän ex-vaimon aseman asiassa, jossa tunsin olevani tulilinjalla. tämä pieni "kolmiodraaman irvikuva" alkaa saada huomiota myös sen ulkopuolisilta henkilöiltä. mikäpä siinä, kyllä minäkin puuttuisin asioihin jos jotakuta rakastani sattuisi.on vain mielenkiintoista, että minua kehotetaan päästämään irti. ikään kuin kenekään muun ei olisi syytä tehdä niin. päästäköön joku muu irti, mie teen sen heti kun kykenen. ja heti kun kaikki asiat ovat selviä ja oikein päin. sitä ennen teen kaikkeni, että saan asiat oikealle tolalle ja saan itselleni rakkaan ihmisen pysymään lähelläni.olen aivan loppu. taidan mennä sängyn alle kuolemaan.

You a...

You are the pilot. Saint Exupery's 'The Little Prince' Quiz. brought to you by Quizilla

vahingonilo

huomenna ensimmäinen our relationship -keskustelu ihmisillä, joilla ei edes ole sitä relationshipiä. olen pääsyy siihen, miksei sitä hetkeen tulekaan. jos tulee koskaan. otsikkoa ei tule tulkita väärin, sillä omasta vahingosta mie olen iloinen. tutustuin ja rakastuin, ja vahingossa sain itselleni ihmisen joka on lojaali katkeraan loppuun saakka.olo on kummallinen, tekisi mieli pahoitella tapahtunutta ja samalla tanssia villi riemutanssi. tunnen että voitin jotain. se on kyllä harhatunne, ihmistä ei voi voittaa eikä hävitä kuin mitäkin ravivetoa. mutta toisaalta olen voittanut aikaa parantaa itseni. se on iso ilon aihe. jos asiat eivät nyt menisi näin, saattaisin hyvinkin olla keräilyerä. ja sen jälkeen miuta ei kyllä parantaisi tee eikä terapia. niin että itsekkäästi ajateltuna, parempi näin.tai toisaalta, olenko itsekäs? en ole koskaan tehnyt itselleni mitään letaalia, koska olen ajatellut että se sattuisi läheisiini niin kovin. nyt, kun saan jälleen säästettyä itseni moisilta yrityksiltä, saan jälleen pidettyää läheiseni edes hieman onnellisempina. ja toinen näistä our relationship -kekustelun osapuolistakin olisi murheen murtama jos miulle kävisi jotain letaalia. ja estääkseen minkään letaalin ilmestymisen, hän valitsee minut ja minun auttamiseni. ainakin toistaiseksi. sille toiselle osapuolelle tämä on valitettavaa. sen siitä saa kun yrittää kahveltää toiselta jotain ennen kuin siihen ollaan valmiita. jää yksin. voi sitten keskenään miettiä, kannataako tulla ihmisten väliin väärään aikaan.vaikka toisaalta, tämä miun lojaali turvaverkkoni omalla ajattelemattomuudellaan itse järjesti tämän poloisen toisen osapuolen väliimme. synkän elämäni valo on välillisesti syyllinen kahden ihmisen onnettomuuteen. en silti voi olla ajattelematta synkkiä ja sorkkaraudansävyisiä ajatuksia tästä poloisesta yksin jäävästä. no, hyvä on, myönnetään, olen mie hieman vahingoniloinenkin.

stoalaista tyyneyttä

filosofian kaksoistunti (joka oli tänään klo. 14:00-15:30... voitte vain kuvitella kuinka filosofista menoa ja meininkiä sieltä löytyi...)inspiroi toisinajatteluun oman kurjuuden suhteen. jälleen kerran, tapani mukaan, olin tuudittautunut kapinoimaan sattumista ja kipua vastaan, ikään kuin voisin kapinalla ja angstilla muuttaa kaiken takaisin hyväksi. viimeisimmässä entryssäni käsittelin jo sitä epämääräistä, häilyvää riemua, joka on ottanut asiakseen kaivautua esiin sisuksistani, niin että aivan pohjalukemissa positiivisten ajatusten mittari ei ole viime aikoina ollut, ja tämä uusi inspiraatio toi lisää elinvoimaa. totesin voivani suhtautua asioihin kuten niihin kannattaakin pyrkiä suhtautumaan: asiat tapahtuvat väistämättä, niiden tapahtuminen on välttämätöntä. ei kannata pyristellä vastaan ja stressata pienistä, suuret ovat muotia. vaikeuksia on ja tulee aina olemaan, mutta ne pitää kohdata, muuten niistä ei pääse yli. samankaltaisia ajatuksia viljellään useissa itämaisissa uskonnoissa, mutta tämänpäiväinen inspiraatio on peräisin stoalaislta. tosin en tue heidän ajattelussaan sitä puolta, että täytyy turruttaa itsensä ja välttää tunnetta ja kiihtymystä, ajattelen mieluummin niin, että tunteet ja kiihtymyksen tilat voi käsitellä tyynesti. antaa niiden ensin tulla ja pärjätä jälkeenpäin ajattelemalla stoalaisen tyynesti. viihtyisää. ylenmääräinen ahdistus on ainakin hetkellisesti vaihtunut helpottuneeseen ylemmyyden tunteeseen. antaa muiden (muilla viittaan tekijöihin, jotka tällä hetkellä tekevät elämästäni kurjuutta, en esim. aktiivisiin lukijoihini... kaikkiin kahteen...)olla jatkuvassa paniikissa, mie pärjään. ja tässäpä heille uusi paniikin aihe: mitä tarkoittaa kun pikuu Myy ei koko ajan paru ja itke, roiku hihassa ja vaadi apua, mulkoile vihaisesti ja tiuski? onko pikku Myy itse lakannut välittämästä? miten ottaa selvää pikku Myyn mielenliikkeistä kun hän ei yhtäkkiä niitä auliisti tarjoile hopeavadilta, vaan olisi joskus tehtävä itsekin jotain toisen ajatusten selvittämisen eteen?antaa osapuolten itse ottaa selvää, jos tahtovat. siinon teille s*atana pähkinä. ottakaapa selvää sellaisesta ihmisestä, joka jatkuvan tunteidensa ilmaisemisen sijaan pysyykin tyynenä... katsotaanko vaivautuvatko tahot, joihin viittaan, näkemään vaivaa asioitten eteen.hih.filosofian kaksoistuntimme oli muutenkin eri antoisa tänään. sain selville, että henkilö, joka opettaa miulle muina naisina moraalifilosofiaa ja Suomen historiaa tässä jaksossa yhteensä 18 tuntia viikossa on Matrix-fani. respect.

olematon olo

olo on taas olemassa, mutta se on turhauttavan määrittelemätön. jonkinlaista kummallista riemua. ikään kuin olisin vapautunut jostain. en tiedä mistä on kysymys. olen yrittänyt kysyä sitä itseltäni yön pimeinä hetkinä peiton alla, mutta vastaukseksi en saa muuta kuin outoa kiherrystä ja aivastuksen. jokin sisällä on nyt hyvin eikä se halua kertoa itsestään sen enempää. kenties niin on parempi, miulla on tapana tuhota kaikki hyvät ja kauniit asiat joihin olen kosketuksissa. tämän huomioon ottaen on aika ihme, että ystäväni ovat vielä olemassa. luulisi, että tällainen tasmaanian tuholainen olisi tähän mennessä jo vähintään räjäyttänyt ystävänsä.olo on kuitenkin. en tiedä mitä odottaa itseltäni enää nykyään. välillä tunnen oloni vähintäänkin maailmankaikkeuden surkeimmaksi, epäonnistuneimmaksi ja typerimmäksi masentuneeksi ameebaksi, ja yhtäkkiä, kesken pimeän ajan ja ajatusten, jostain mieleni kurjista kiemuroista alkaa hiipiä tuntemattoman tekijän aiheuttama riemu, helpotus. huomaankin, että olen laihtunut ja että tukka on hyvän värinen. saan noustua sängystä aamulla, valittua päällepantavaa ja ehostettua, ja lähtiessäni kouluun huomaan ajattelevani, etten sittenkään ole niin vastenmielinen kuin miltä tuntuu ja ehkä en sittenkään ole aivan yksin tässä mustassa maailmassa. huomaan aloittavani koulutöitä ajoissa, kaipaan ompelukonetta jotta voisin tehdä jotain. TEHDÄ. tekeminenhän on ollut viime aikoina kaikkein raskainta. miksi tahdon nyt toimia?! eikä tässä vielä kaikki. minä olen alkanut hymyillä kivulle. asioille, esineille, lakanoiden tuoksulle, leffalipuille ja muistoille. kaipauksen ja lohduttoman itkun sijaan hymyilen. hiljaa, haikeasti, sisäänpäin, itselleni. mutta kuitenkin.loppuisikohan se jos söisin?